tiistai 26. kesäkuuta 2012

Työ esteenä kynsille

Tästä tuleekin tällainen pohdinta postaus kynsiin ja työelämään liittyen. :)

Monella alalla ei voi/saa pitää pitkiä ja koristeltuja kynsiä ja syitä on vaikka millä mitalla. Monesti kynnet ovat yksinkertaisesti tiellä tai niiden kanssa ei vaan pysty tekemään kaikkea pientä käsin näpertämistä. Lisäksi kynnet ovat "hirveä bakteeripesä", enkä sitä yhtään epäilekkään jos kynsien alle antaa päivä tolkulla kaikkea likaa kerääntyä. Kynnet eivät suinkaan ole ainoa asia mihin työmaailmassa saa kiinnittää huomiota, samalla tavalla monesti sormukset tai lävistykset tulee ottaa pois työajaksi.

Olen nyt kesän aikana törmännyt moneen ihmiseen ketkä päivittelevät, kun eivät työn takia voi pitkiä, lakattuja tai koristeltuja kynsiä pitää. Suurin osa heistä on töissä hoitoalalla tai lasten parissa päiväkodissa. Toki ymmärrän itsekkin, ettei esimerkiksi kirurgi voi mennä leikkaussaliin pitkissä geelikynsissä jotka on kuorrutettu strassikoristeluilla!
Muutama kenen kanssa olen puhunut ovat sanoneet ettei kynsissä saa olla juuri lainkaan pituutta, vaan ne täytyy olla ihan lyhyet. Eikä edes kirkasta päällyslakkaa saa olla. Monelle se tuskin on mikään ongelma, mutta itselleni kynsi-ihmisenä voisi olla aluksi vaikea sopeutua pitämään lyhyitä kynsiä ja ilman lakkaa. Onneksi en kuitenkaan alaa ole vaihtamassa ja saan meillä töissä pitää minkälaisia bling bling kynsiä tahansa. Minulla raja tulee vastaan siinä, etten liian pitkillä kynsillä osaa enää koneella kirjoittaa. Saan päivittäin kirjoittaa tekstiä monessa muodossa ja tehdä listoja sun muuta ja pitkien kynsien kanssa tekstiin eksyy helposti muutama virhe painallus. Toisinaan en aina kirjoitusvirheitäni huomaa, mutta varusmiehet sen verran jaksavat sihteeriä kiusata, että saan niistä kyllä kuulla kun jossain ajovuorolistassa lukeekin "Keksiviikko" eikä "Keskiviikko".
Tällä hetkellä minulla on lyhyet kynnet, sillä olemme parhaillaan aloittamassa keittiö- ja pintaremonttia. Olen sen verran sählä ihminen, että minä kyllä jättäisin kynteni ihan varmasti laatikoita kantaessani johonkin väliin ja pitkä kynsi olisi historiaa ja tuloksena kipeä sormi. Niipä suosiolla luovuin nyt pitkistä kynsistä ainakin remontin ajaksi. Onhan tässä mielessä käynyt sekin, että ehkä joudun kynsien pituutta vähän rajoittamaan syksyllä, kun vauva syntyy maailmaan, etten vahingossakaan häntä raavi tai satuta kynsieni kanssa.

Juttelin juhannuksena kaverini kanssa kenellä on kesäloma jaettu pätkiin. Hänellä on nyt kaksi viikkoa lomaa, jonka jälkeen menee taas pariksi viikoksi töihin ja sen jälkeen on taas lomaa kaksi viikkoa. Ystävääni tekisi hirveästi mieli käydä laitattamassa kauniit ja kesäiset geelikynnet, mutta ei kuulemma hirveästi huvita 80€ alkaa maksamaan parin viikon takia, sillä töihin mennessä hän joutuisi taas poistattamaan ne. Ja kynsien poistaminenhan maksaa vielä erikseen ja jos ei koskaan ole kynsileen juuri mitään tehnyt niin poistattaminen on ihan hyvä idea, verrattuna siihen että alat itse repimään kynsiä ja vahingoitat omaa kynttä.
Ystävälläni ei juurikaan itsellään mitää lakkoja ja kynsikoristeita ole sillä eihän hän ikinä niitä ehtisi käyttämään. Loppuviikosta kun hän tulee meille käymään niin lupasin hänelle tehdä jonkin kivan lakkauksen kynsiin ja kuorruttaa sen kunnolla päällyslakkaan, jos ne vaikka kestäisivät hänen ensimmäisen lomajaksonsa loppuun asti. Ystäväni innostui kovasti ja vaikka lisäpituutta hän ei omiin kynsiin saakkaan, niin ainakin hänellä olisi kerrankin kivat lakkaukset kynsissään!

En usko että blogiani juurikaan seuraa sellaiset ihmiset joilta kynnet "on kielletty", mutta oletko sinä esimerkiksi kesätyön takia joutunut luopumaan pitkistä kynsistä ja kynsien koristelusta? Kuinka vaikeaa se loppujen lopuksi oli? Vai kokeilitko pomon hermoja ja luovuit kynsistä vasta kun oli ihan pakko?

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannusarvonnan tulokset!

Juhannusarvonta on nyt saatu päätökseen ja voittaja(t) on selvillä! Tosiaan, eihän tämä arvonta olisi ollut mitään ilman pieniä yllätyspalkintoja ;) Keräsin siis lisäksi vielä kolme pienempää palkintoa, toivottavasti kelpaa!



Yläpuolella kuvassa on arvonnan päälakinto. Arvontakone pääsi töihin ja tämän kertainen arpaonni osui lukijalle Ida-Maria, hurjasti onnea sinulle!
Laita minulle sähköpostia osoitteeseen mydreamnails@wippies.fi ja kerro yhteystietosi, jotta saan palkinnon postiin. Yhteystiedot tulee ilmoittaa minulle viimeistään maanantaina 2.7.2012, muuten arvotaan palkinto uudestaan.

Ja sitten niiden yllätyspalkintojen kimppuun. Kuten näkyy, palkinnoissa on väriteemat joiden ympärille keräsin kynsitavaraa. Odotan myös yllätyspalkintojen voittajien yhteystietoja sähköpostiini, jotta saadaan palkinnot teillekkin matkaan :) Onnea kaikille voittajille!


Palkinnossa:
- Sininen Dependin lakka
- Hyrrällinen sydänstrasseja
- Purkki sinistä glitterhilettä
- Vaaleansinistä pitsiä, valkeita helmenpuolikkaita ja fimokukkia
Ja tämän palkinnon arpaonni osui lukijalle annuli


Palkinnossa:
- Pinkki Dependin lakka
- Hyrrällinen vaaleanpunaisia strasseja
- Erilaisia fimoviipaleita
- Pikkejä paljetteja (kukka)
- Muutama pieni ruusu kynsien koristeluun
Ja tämän palkinnon arpaonni osui lukijalle Lah2o


Palkinnossa:
- Vihreä Dependin lakka
- Hyrrällinen sydänstrasseja
- Erilaisia fimoviipaleita
- Purkki vihreää glitterhilettä
- Pieni pussi vaaleaa glitterhilettä
Ja tämän palkinnon arpaonni osui lukijalle Anniina

Se oli sitten tällä kertaa siinä :) Kiitos kaikille ja toivottavasti uudet lukijat malttavat myös jäädä blogia seurailemaan. Seuraavan arvonnan voisin laittaa pystyyn kun 1000 lukijaa on täynnä. Siihen täytyykin panostaa sitten jo enemmän, sen verran suuri saavutus se kuitenkin olisi =)

torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannusarvonta!


Kuvassa arvonnan palkinto

PÄIVITYSTÄ ( su 24.5.2012 klo 19:37!
Meillä ei tosiaan nettiyhteys toiminut mökillä sitten yhtään, joten julkaisin juuri äsken suurimman osan kommenteista. En niitä vielä sen kummemmin läpi käynyt, mutta muutamalta sieltä puuttui sähköpostiosoitteet, muutama tuli klo 18:00 jälkeen tänään, pari oli laittanut jo hädissään osallistumisen useaan kertaan vaikka olin postauksen loppuun maininnut että en välttämättä pääse viikonlopun aikana vielä lisäämään kommentteja näkyviin yms yms. Myöhässä osallistuneet eivät pääse mukaan ja jos en sähköpostinsa unohtaneilta löydä pikaista lisä kommenttia jossa he olisivat sähköpostinsa ilmoittaneet niin hekin valitettavasti jäävät ulkopuolelle (nyt on jo liian myöhäistä sitä enää ilmoittaa...) Mutta alan nyt ajan kanssa käymään niitä läpi ja laskemaan lipukkeita, en ala vastailemaan kaikkiin kysymyksiin että montako lipuketta sain jne, koska sitä niin hirveän moni kysyi. Aikaa tulee menemään noiden tarkistukseen muutenkin. Mutta voittaja julkaistaan huomenna jossain vaiheessa :)
Hyvät illan jatkot kaikille ja kiitos osallistumisesta!

Juhannuksen kunniaksi halusin järjestää blogissa taas arvonnan lukijoiden kesken, joten osallistukaa ihmeessä, sillä yksi onnellinen saa kuvassa näkyvät tavarat itselleen! Palkinnon olen ostanut teille kokonaisuudessaan itse ja pyrin keräilemään siihen kesään sopivia tuotteita, toivottavasti kelpaa =)

HUOM! Voidaksesi osallistua arvontaan, sinun tulee olla blogini julkinen lukija google-käytäjäraadin kautta (lukijat näkyvät tuossa sivupalkissa oikealla!). Jos et vielä ole lukija, voit liittyä nyt!

Arvonta päättyy sunnuntaina 24.6.2012 kello 18:00. Voittaja julkaistaan blogissa viimeistään maanantaina 25.6. Voittajalla on viikko aikaa ilmoittautua minulle sähköpostitse ja jos näin ei tapahdu, niin arvotaan palkinto uudestaan. Arvonta suoritetaan arvontakoneella. Palkinnon postitan vain suomeen!

Osallistuminen tapahtuu tämän postauksen kommenttilaatikossa, kirjoita viestiin seuraavat tiedot:
  • nimimerkkisi (oltava sama millä luet blogia.)
  • sähköpostiosoitteesi

    Lisäarpoja saat seuraavasti:
  • jos olit lukijani jo ennen tätä arvontaa, saat yhden lisäarvan. Mainitse jos olet vanha lukija!
  • mainitse jos sinulla on oikeus 2 lisäarpaan mainospostauksella! (ohjeet alempana!)

    Sinulla on mahdollisuus tienata vielä kaksi lisäarpaa mainostamalla tätä arvontaa blogissasi. Tee siitä kokonaan oma postaus ja laita mukaan linkki blogiini. Kuvana tulee käyttää postauksen ensimmäistä kuvaa, eli tuota missä näkyy koko palkinto. Laita kommenttiin mukaan linkki postaukseen, jotta löydän sen ja tiedän, että sinulla on oikeus näihin lisäarpoihin!

    Ja lopuksi esitellään palkinto vielä hieman tarkemmin.

    Essien kynsilakat Navigate Her ja Play Date. China Glazen kynsilakat Papaya Punch ja Aquadelic.


    Sinan Nail Art Professional Stripper Kit setti, eli 8kpl erivärisiä nail art-lakkoja.


    Kolme hyrrällistä kynsikoristeita (fimoja, sekalaisia strasseja ja värillisiä isompia strasseja)


    Kaksi arkkia Water Decalseja sekä helmenpuolikkaita.


    Neljä purkkia glitterhilettä sekä pieni purkki liloja microhelmiä.

    Oikein hyvää Juhannusta kaikille!
    Itse suuntaan tänään mökille ja palaan sieltä vasta sunnuntaina. Huomatkaa, että osallistumiskommenttinne tulevat näkyviin vasta kun olen hyväksynyt ne! Yritän mökilläkin päästä käymään netissä hyväksymässä osallistumisianne, jos vain nettiyhteys toimii :)
  • Merenneitokynnet

    Ystäväni on lähdössä reissuun ison rapakon toiselle puolelle ja tein hänelle reissuun kauniit kynnet. Paula halusi "lasiset" kynnet, eli niistä saisi hieman näkyä läpi.

    Väriä valittiin jonkin aikaa ja kun kaikki glitterpurkit oli kouluttu läpi niin päädyttiin aivan ihanaan väriin, itse ainakin pidän sillä satun olemaan hulluna kaikkeen sinertävään :)
    Kynsiä tehdessä ristimme ne merenneitokynsiksi. Ja uskoisin, että kun Paula siellä helteessä kynsien kanssa heiluu, niin eiköhän ne loista auringonpaisteessa ainakin mukavasti!



    Tein kynsiin ensin pidennykset kirkkailla tipeillä. Muoteilla toki olisi saattanut saada kivemmat, sillä nyt jouduin todella tarkasti häivyttämään tipin rajaa kynsipediltä. Ainakin minun käyttämissä tipeissä kun tuo raja tulee niin ylös. Raja piiloutui onneksi aika hyvin kun laitoin kynsipedille Cesars Secretsin Make Up Pink Geeliä pari kerrosta. Kynsissä vaan ei ollut yhtään omaa pituutta, joten muottien käyttö ei nyt ollut mahdollista.
    Koristeiksi asettelin kynnelle pieniä hexagon-glittereitä niin, että kynnen kärkeen kohden määrä väheni. Rajan laitoin juuri ja juuri sen verran ylös, että kun kynnet kasvavat muutaman viikon niin oma kynsi ei heti tule "lasisen" pinnan alta näkyviin.
    Viimeisenä geelinä käytin Cesars Secretsin Sealing Geeliä. Olen nyt kokeillut paria muutakin viimeistelygeeliä sekä UV geelilakkoja, mutta olen nyt lopullisesti tullut siihen tulokseen, että tämä on ehdottomasti minun suosikkini. Kun teen tällä kynnet niin ne oikeasti tuntuvat kestävän paljon paljon paremmin. Ilmaantuminen on todella vähäistä tai sitä ei tule ollenkaan. Yksikin käyttämäni UV geelilakka tuntuu vaan saavan kynnen pinnan turhankin "lasimaiseksi" ja kun sen johonkin napsauttaa niin pinta alkaa säröilemään. Annan siis kokelujen nyt suosiolla olla ja olen tyytyväinen, että olen löytänyt tämän luotto tuotteen jota käyttää :)

    Paulalla oli "pakkomielle" saada pieni perhonen nimettömään, joten tein konadilla vielä perhosen kynteen.

    Millaisia kokemuksia teillä on erilaisista viimeistelygeeleistä?