sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Romanttiset pitsikynnet

Olen jo pitkään halunnut tehdä pitsikynnet, siis ihan kirjaimellisesti pitsikynnet, eikä mitään leimasimella tehtyjä kuvioita. Eilen käytiin avomiehen kanssa kaupoilla ja käveltiin "Nauha ja Nappi" likkeen ohi ja muistin että sitä pitsinauhaa minun on pitänyt ostaa jo ties kuinka kauan! Liikkeessä oli varaa valita millaista kuviota ja kuinka kapeaa nauhaa tarvitsisin. Valitsin tietysti kaikista ohuinta, jottei se tuntuisi kynnellä niin paksulta. Hintakaan ei ollut mielestäni paha, 0.90€ metri! Täytyy jossain vaiheessa käydä hakemassa vielä ainakin valkoista ja viininpunaista pitsinauhaa!



Tänään sitten pääsin toteuttamaan kynnet. Pohjalakan päälle laitoin kaksi kerrosta ihanaa China Glazen Ahoy! lakkaa. Leikkasin pitsinauhasta sopivat palaset ja kiinnitin ne märkään lakkaan. Painelin varovasti pinsetin päällä pitsin lakkaan kiinni. Lisäsin peukkuun ja nimettömään hopeiset sydän koristeet jotka rajasin mustilla microhelmillä. Sydämet kruunasivat lookin hyvin! Päälle laitoin reilun kerroksen päällyslakkaa. Kuvien ottamisen jälkeen lisäsin vielä toisen kerroksen, koska täytyy myöntää että tuntuuhan tuo pitsi tarraavan kiinni kaikkeen. Mutta nyt kun tämä toinen kerros on kuivunut niin luulen että näiden kanssa voi jotenkin elää menettämättä hermojaan :)



Oletteko te tehneet pitsistä kynsiä? Miten tulitte toimeen niiden kanssa?


Tarvikkeet: pohjalakka Kiss Xtreme Growth, China Glazen Ahoy!, Sally Hansenin Top Coat, mustat microhemet ja hopeiset sydänkuviot

4 kommenttia:

  1. ompas kauniit ja hauskan idean olet keksinyt!! :))

    VastaaPoista
  2. Ihanasti sopii tuö Ahoy-lakka mustaan! Tosi sievät kynnet :>

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Eve: Kiitos. Siskoni kertoi että oli netistä jostain lukenut että pitsillä saa uutta ilmettä kynsiin ja pitihän sitä sitten kokeilla :)

    Anonyymi: samaa mieltä että Ahoy sopii hyvin mustan kanssa :)

    VastaaPoista