lauantai 19. helmikuuta 2011

Pinkkiä, vai sittenkin vaaleaa oranssia?

En ehtinyt tekemään kynsiä loppuun valoisan aikana, joten kuvasta ei näy pohjan todellinen väri. Ei hyvä ei, Models Ownin Bubblegum muuttui suorastaan vaalean oranssiksi, nätti väri ei siinä mitään, mutta kun pohja on pinkki eikä oranssi :D Harkitsin jo siirtäväni postauksen huomiseen, mutta päätin että otan huomenna luonnonvalossa kuvan ja lisään sen sitten myöhemmin.



Pohjaksi laitoin Kissin Xtreme Growth pohjalakan. Päälle kaksi kerrosta Bubblegumia, jonka jälkeen leimasin konadin m44 laatasta ruutukuvion ja rajasin sen mustalla Kissin art lakalla. Ja vähän piti saada jotain blingiä mukaan, joten lisäsin hopeiset koristeet vielä. Päälle pari kerrosta konadin päällyslakkaa.



Omistan 3 Models Ownin lakkaa ja nyt oli ensimmäinen kerta kun lakkasin sillä koko kynnen. Minusta tuo oli aika paksua ja tuntui vaikealta saada tasaista jälkeä. Muita yksilöitä en ole vielä käyttänyt, toivottavasti ne levittyisivät paremmin :)

Huomenna onkin tiedossa käynti isovanhempieni luona ja kohteena mammani kynnet. En ole ikinä tavannut ketään toista ihmistä jolla olisi yhtä paksut ja vahvat kynnet kuin hänellä! Tiedossa todennäköisesti taas perus ranskalainen manikyyri, kun ei mitään "räikeää" saa olla. Voisin niistäkin ottaa kuvan tänne :)

Noniin tässä nyt tämä luonnonvalossa otettu kuva, näkyy edes vähän paremmin tuo väri ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti